28. toukokuuta 2017

essence - edullisen kosmetiikan helmi OSA 1

essencestä on nopeasti muodostunut yksi suosikkikosmetiikkamerkkejäni. Merkki on niin edullinen, että kynnys kokeilla uusia tuotteita on todella matala. Olenkin löytänyt essenceltä monia huippuja tuotteita ja pari niistä on päässyt ykkössuosikkeihini! Pari hutia on myös tullut vastaan, mutta ei oikeasti kovin montaa verrattuna siihen miten paljon essenceä on Alexiini jo kertynyt.


Eli tuossa yllä näkyy tämän hetkinen essence-kokoelmani. Esittelen nyt kaikki minulta löytyvät essencen tuotteet kahdessa osassa ja kerron pienet arvostelut niistä joita olen jo testannut. Ensimmäisessä osassa tulevat suosikkini ja inhokkini ja myöhemmin sitten ok-tuotteet ja ne mitä en ole vielä ehtinyt testaamaan. Kaikki omistamani essencen tuotteet olen ostanut itse, paitsi peitevoiteen jonka sain siskoltani kun hän ei pitänyt siitä. Olen tehnyt vastaavan postauksen aiemmin myös kaikista omistamistani e.l.f:in tuotteista. 


Aloitetaan suosikeistani, jotka näkyvät tuossa yllä. Suurimmat rakkauteni essenceltä ovat huultenrajauskynät ja Satin-poskipunat. Myös kaksi testaamaani kynsilakkaa ovat olleet todella hyviä ja uusimpana olen tykästynyt tuohon aurinkopuuteriin. Muista huulimeikeistä olen tykännyt huulimeikkikynästä, jota ei tosin taida enää olla saatavilla.

Vasemmalta oikealle: Luminous Matt Bronzing Powder, Satin Touch Blush "Satin Coral" ja "Satin Love"

Luminous Matt Bronzing Powder oli mukava yllätys tällaiselle aurinkopuuterialoittelijalle. Tuote on sävyltään hyvin vaalea, joten se sopii hyvin vaalealle iholleni. Koostumus on pehmeä, mutta pigmenttiä irtoaa maltillisesti joten övereitä ei tarvitse pelätä. Aurinkopuuteri ei nimestään huolimatta ole aivat matta, mutta sen hohde on todella maltillinen. Voin suositella tätä lämpimästi kaikille vaaleaihoisille ja jopa aurinkopuuteria muuten vierastaville.

Satin Touch Blush -poskipunat ovat nopeasti nousseet ehkäpä kaikkien aikojen essence-suosikeikseni. En voi käsittää, miten parin euron poskipuna voi olla näin pehmeä, pigmenttinen ja muutenkin laadukas! Sen lisäksi kaksi suomesta löytyvää sävyä ovat minun makuuni ihan nappivalinnat. Satin Coral on upea lämmin korallin sävy, sopii hyvin kevääseen ja kesään ja lämpimän sävyisiin meikkeihin. Satin Love taas on ihanan luonnollinen nudepinkki, joka sopii todella moneen meikkiin. Jos et omista näitä vielä, niin osta hetipiannyt!

Vasemmalta oikealle: Blossom Dreams Velvet Lip Pencil 02 Call Me Coral, Ultra Last Lipliner 02 Brick Dust ja 01 Lavender Blender

Huulimeikeistä suosikkejani ovat ehdottomasti Longlasting Liplinerit, mutta niiden rinnalle ovat nousseet Blossom Dreams -sarjan Velvet Lip Pencil sävyssä 02 Call Me Coral ja Ultra Last Liplinerit sävyissä 01 Lavender Blender ja 02 Brick Dust. Call Me Coralia ei taideta myydä enää, mutta eiköhän samantyyppisiä tuotteita tule vielä essencelle muissa sävyissä. Ultra Last Liplinereita taas löytyy nyt ainakin leveämmistä essence-hyllyistä, joten kannattaa käydä ne tsekkaamassa. 

Velvet Lip Pencil on tosiaan puinen huulipunakynä. Se levittyy huulille liukuvasti ja kuivuu sitten mataksi. Kynässä on hauska hedelmäinen tuoksu. Sävy Call Me Coral on kaunis persikka. Olen käyttänyt tätä nyt keväällä paljon helpon koostumuksen ja arkeen sopivan värin vuoksi.

Ultra Last Liplinerit ovat erityisesti niille, joilla Longlasting Liplinerit eivät pysy huulilla tarpeeksi hyvin. ULL:ssa on kuivempi koostumus kuin LLL:ssa ja ne pysyvätkin todella hyvin huulilla. Olen käyttänyt todella paljon sävyä Brick Dust ja hankin vasta kynistä kaksi sävyä lisää. Pidän paljon myös Lavender Blenderistä, mutta toisen Rosewood High'n, annoin siskolleni kun en jotenkin pitänyt sen sävystä huulillani.  

Longlasting Liplinerit vasemmalta oikealle: 08 Girl Next Door, 05 Lovely Frappuccino, 07 Plum Cake, 06 A Girl's Dream, 02 Sweetheart, 03 Yammy Berry, 10 Berry On My Mind, 01 Ready For Red, 11 Be A Game-Changer 

Omistan kaikki yhdeksän tällä hetkellä myynnissä olevaa Longlasting Liplineria eli on varmasti selvää, että tykkään näistä paljon. Vaikka nämä ovat huultenrajauskyniä, käytän niitä yksinään huulilla mattapunan tavoin. Suosikkisävyni tällä hetkellä on 05 Lovely Frappuccino, mikä on myös mukana pannuprojektissani. Sävyt 08 Girl Next Door ja 11 Be A Game-Changer taas eivät ole yhtä hyvälaatuisia kuin muut ja niitä käytän aika harvoin. Olen tehnyt Longlasting Liplinereista myös huuliswatch-postauksen

Vasemmalta oikealle: The Gel Nail Polish 81 So What? ja Out Of Space Stories Nail Poilsh 03 Space Glam

Olen ehtinyt testata essenceltä vasta kahta kynsilakkaa, mutta molemmista olen tykännyt paljon. 

The Gel Nail Polish -kynsilakassa on todella peittävä koostumus, joka peittää jo yhdelläkin paksulla kerroksella. Itse suosin mieluummin kahta ohutta, vaikka lakka kuivaakin nopeasti. Olen testannut vasta sävyä 81 So What?, mutta se ainakin vakuutti minut. Olen ehtinyt lakata kynnet So What?:lla jo kaksi kertaa ja se on tosi kaunis, savuinen laventeli.

Uudessa Out Of Space Stories Nail Polish -kokoelmassa on kauniita holo- ja glitterlakkoja. 03 Space Glam on kultaiseen shiftaava violetti glitterhololakka. Todella nätti ja uniikki! Upeaa, että näin edullisesti saa vähän erikoisempia kynsilakkoja. Näissä ei ole niin peittävä koostumus kuin The Gel Nail Polisheissa, olisinkohan saanut peittävän lopputuloksen kahdella kerroksella.


Sitten niihin inhokkeihin. Ollakseni rehellinen, en oikeastaan inhoa mitään näistä. Ne eivät vaan ihan vastanneet odotuksiani ja ovat heikoimpia omistamistani essencen tuotteista. 

Get Picture Ready! Brightening Concealer sävyssä 20 Nude ei ole täysin huono, mutta siinä on kaksi asiaa joista en pidä. Ensinnäkin se ei vaan ole tarpeeksi peittävää ja toisekseen tuo sieniaplikaattori on hirveän sotkuinen ja epähygieeninen. Kyllä minä tämän kuitenkin loppuun käytän.

Vasemmalta oikealle: Get Picture Ready! Brightening Concealer 20 Nude, Lipliner 11 In The Nude, Blossom Dreams Chrome Eyeliner Pen Do You Hear The Chirping Birds?

Lipliner sävyssä 11 In The Nude on tosi nätin sävyinen, mutta se on liian kova makuuni. Minulla on muitakin nudeja huultenrajauskyniä, joista pidän enemmän, joten tähän ei tule tartuttua oikeastaan koskaan. En usko, että tulen tuon kovuuden vuoksi hankkimaan muitakaan sävyjä tästä huultenrajauskynästä.

Blossom Dreams -kokoelman Chrome Eyeliner Pen sävyssä Do You Hear the Chirping Birds? on niin ihanan värinen, että ajattelin sen olevan kiva kesäksi. Se ei kuitenkaan näy luomilla tai vesirajassa läheskään niin pigmenttisenä kuin yllä olevassa kuvassa kädellä. Pöh!

Sellaiset ovat suosikkini ja inhokkini essenceltä. Myöhemmin jaan tosiaan vielä ne okei-tuotteet ja tuotteet joita en ole vielä kokeillut. 

Omat suosikkisi ja inhokkisi essenceltä? 

9 kommenttia:

  1. Longlasting Lip Linerit on kyllä niin parasta, eli ei ihme, että sulla on kaikki. Sillä hinnalla mitä noi maksaa yhteensä, ei saa edes yhtä selektiivistä kynää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin oon itsekin ajatellut ja puolustellut noiden kaikkien omistamista :D

      Poista
  2. Huultenrajauskynät ja poskipunat on munkin lemppareita. False Lashes ripsiväri on myös hyvä ja vihreä peiteainekynä yllätti myönteisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ihan parhaita molemmat. Kiitos muista vinkeistä! :)

      Poista
  3. Mä tykkään myös ihan hirveästi essencen poskipunista! Matte Touch Blush on ehkä parasn käyttämäni mattaposkipuna. Myös Satin Touch Blush on ihana! Harmi vaan, että sävyvalikoima on melko huono kummassakin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matte Touch Blushit on mulla testauslistalla ehdottomasti :) Ja sävyjä tarvitaan kyllä lisää! Onneksi nykyisistä Satin Touch Blushin sävyistä kaikki on aivan ihania, mut nyt on pakko saada lisää!!

      Poista
  4. Omia lemppareita on ollut merkin ripsarit, erityisesti Lash princessit joista tällä hetkellä käytössä se uusin jossa on violetit tekstit. Myöskin poskipunia on tullut kokeiltua ja niistä tykkäiltyä, pitäisikin ostaa taas joku sävy kun annoin kaikki omani pois joskus siivousvimmassani :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NIIIN ja suosittelen ehdottomasti kokeilemaan Essencen puutereita! Oon käyttänyt perus mattapuuteria vaikka kuinka monta ja nyt uutena oon kokeillut huokosia blurraavaa Get picture ready-puuteria joka on ollut kanssa superhyvä! Ja joooo, Camouflage-peiteainekin kannattaa tsekata....listaa vois varmaan jatkaa ikuisuuden jos sille linjalle lähtis :'D

      Poista
    2. Ripsarit on mulla testauslistalla ja kaksi oon jo ostanut tuonne odottelemaan. Eiiii miten sä annoit ne pois :D Mut osta näitä Satin Touch Blusheja tilalle! :) Kiitti puuterivinkistä! Ja vinkkejä saa kyllä jakaa, kun testaaminen ei paljoa maksa.

      Poista