27. lokakuuta 2015

Rakkausmessut 2015

Palataan vielä reilu viikko taaksepäin I love me -messuille. Messut ovat kosmetiikkabloggaajan vuoden kohokohtia, ehdottomasti. Siellä tiivistyvät niin monet asiat, mitkä kosmetiikan maailmassa viehättävät. Messuilla pääsee tiirailemaan niin monien erilaisten kosmetiikkamerkkien tarjontaa, poimimaan parhaita tuotteita messuhinnoilla mukaansa sekä tapaamaan samanhenkisiä ihmisiä ja alan ammattilaisia ja imemään heiltä uutta tietoa.


Tänä vuonna pääsin mukaan messuille bloggaajapassilla, mikä oli mahtava kokemus. Kiitokset messukeskukselle tästä kunniasta!


Messuseura oli koko viikonlopun ihan parasta. Perjantain olin kaksin siskoni kanssa (oik. kuvassa) ja lauantaina seuraamme liittyi myös Kauneusgurusi Pauliina. Sunnuntaina vietin pari tuntia messuilla myös kahden muun kaverin kanssa ja myöhemmin kiertelimme ja kävimme syömässä Miten niin liikaa? -blogin Elisan kanssa. Kiitos kaikille ihanille messuseurasta!



Perjantaina heti tuli vastaan kaksi kiinnostavaa hiustenhoitomerkkiä. Davinesista olen lukenut kehuja ja pörröisiä hiuksia silottava LOVE-sarja kiinnostaa erityisesti. Ehkä sitten seuraavilla messuilla, koska tällä kertaa mukaan tarttui siis hoitoaine ja shampoo Fudgelta. Tuplapakkaustarjousta en voinut vastustaa!





Kaikista kiinnostavista merkeistä en muistanut edes ottaa kuvia, mutta tuossa ylhäällä nyt muutama. Puhas Looduksen löytyminen oli miellyttävä yllätys, tuota sympaattista virolaismerkkiä kun ei vielä Suomesta saa. Aloréelta kiinnosti kovasti tuo lehtivihreää sisältävä Two-Phase Mist, joka on tehty suojaamaan ihoa muun muassa ilmansaasteilta. Saman pisteen läheltä löytyi myös Sabé Massonin kauniit voidemaiset hajuvedet, joiden ostamatta jättäminen kyllä hieman nyt kaduttaa.. Suomalaisista luonnonkosmetiikkamerkeistä kiinnostivat EkoPharma ja upouusi Davvi. Hoitolasarja Rosa Grafin värikäs kasvonaamiorivistö näytti houkuttelevalta.




Lauantaina hyödynsimme messujen osaavia ammattilaisia ja kävimme testaamassa Ardellin irtoripsiä sekä hakemassa Livboxin pisteeltä pikakampaukset. 


Nälän yllättäessä huomasimme iloksemme, että Saarioinen oli messuilla mukana maistattamassa uusia valmisaterioita. Somejulkaisua vastaan sai mahansa täyteen esimerkiksi valmisateriaksi oikein mainiota uunilohta ja kasviksia. Myös muilla terveysmessujen pisteillä tuli vierailtu ahkerasti. Muun muassa Fazer oli maistatuttamassa uusia lakujaan, että ne olivatkin hyviä! Muita mainitsemisen arvoisia merkkejä terveyspuolelta olivat ehdottomasti maailman parasta raakasuklaata tekevä Pana Chocolate ja yhdessä maistiaisia jakamassa olleet Jalotofu ja Silmusalaatti.






Lauantaina ihailtiin Body Painting Competitionin kauniita taideteoksia (kaksi ylintä kuvaa). Aiheena oli "Salaisuudet ja illuusiot", josta syntyikin toinen toistaan kiinnostavampia teoksia. Sunnuntaina taas siirryttiin Maskeerauksen SM-kilpailuihin, jossa mallit taiteiltiin personoimaan seitsemää kuoleman syntiä (kolme alinta kuvaa).

Siinäpä minun messukokemukseni tiivistettynä! Vuosi 2015 oli mahtava, olisiko vuosi 2016 vielä mahtavampi?! Ensi vuonna nähdään taas messuilla!

Mitä toivoisit näkeväsi vuoden 2016 I love me -messuilla?

26. lokakuuta 2015

Blogihaaste: Savuisenmakea lämmintofusalaatti

Ja niin kosmetiikkabloggaajasta tuli ruokabloggaaja.. ei vaan pitäähän sitä välillä mennä vähän mukavuusalueen ulkopuolellekin ja nyt oli hyvä syykin. Reilu viikko sitten olleilta I love me -messuilta tarttui siis mukaan muutakin kuin kosmetiikkaa, muun muassa kiinnostava blogihaaste ja vähän aineksia sen toteuttamiseen. Blogihaasteen järjestävät yhdessä Jalotofu ja Silmusalaatti, jotka ovat molemmat laadukkaita kotimaisen ruoan tuottajia. Haasteessa kehitellään kasvisruokaresepti käyttäen molempien yrityksien tuotteita. Kasvissyöjänä nautin, kun löydän uusia, lihattomia raaka-aineita kokeiltavaksi ja nyt päätin mennä vielä täysin vegaanilinjalla tämän reseptin kanssa.  




Savuisenmakea lämmintofusalaatti

2 annosta

Ainekset:

1/4 granaattiomenan siemenet
1 omena + 3 tl intiaanisokeria + kookosöljyä
1 dl cashewpähkinöitä + 1/2 tl kookosöljyä
AlfaAlfa-silmusalaattia
1 dl couscousia + 2 dl kuumaa vettä + pari ripausta himalajan vuorisuolaa
1 paketti kylmäsavustettua Jalotofua

Valmistusohje:

1. Leikkaa granaattiomena lohkoiksi ja irroita siemenet käsin kulhoon.
2. Paahda cashewpähkinät pannulla pienessä määrässä kookosöljyä.
3. Kuori ja paloittele omena kuutioiksi. Lisää kookosöljy, omenakuutiot ja intiaanisokeri lämpimälle pannulle ja kuullota omenat pehmeiksi.
4. Turvota couscous kuumalla vedellä. Lisää oman maun mukaan himalajan vuorisuolaa.
5. Paloittele tofu haluamaasi muotoon, esimerkiksi siivuiksi tai kuutioiksi. Tässä tofusta on otettu paloja piparimuotilla. Paista tofu pannulla kookosöljyssä rapeapintaiseksi.
6. Sekoita couscous, cashewpähkinät, granaattiomenan siemenet, silmusalaatti ja omenakuutiot yhteen salaatiksi.
7. Kokoa salaatti lautasille.


Lähdin reseptiä kehitellessä liikkeelle pääraaka-aineista eli kylmäsavutofusta ja AlfaAlfa-silmusalaatista. Savuisen makuiselle tofulle halusin vastapainoksi jotain makeaa ja syksyyn sopien valitsin omenan, johon hain vielä lisämakeutta intiaanisokerilla. Silmusalaatti ratkaisi ruoan muodoksi salaatin, josta tein kuitenkin lämpimän ja vähän ruokaisamman version. Couscous tuo salaattiin neutraalin ja vähän täyteläisemmän pohjan. Lisää täyteläisyyttä ja hyviä rasvoja salaatti saa vielä paahdetuista cashewpähkinöistä. Annoksen kruunaa pirteän väriset granaattiomenan siemenet, joista tulee lisämakeutta, mutta myös kirpeyttä.

Reseptissä käytetyt Jalotofun ja Silmusalaatin tuotteet sekä intiaanisokeri ja himalajan vuorisuola saatu blogin kautta.

21. lokakuuta 2015

Neiti Minttukihara 1 vuotta + synttäriarvonta

Tänään siitä tulee tasan vuosi, kun perustin Neiti Minttukihara-blogin. Fiiliksiä blogin perustamisesta ja silloisista silmämeikkisuosikeistani voit lukea täältä. Idunin Brunkulla ja We Care Iconin eyeliner ovat muuten edelleen lemppareitani, eivätkä nuo muutkaan mitenkään huonoja ole vieläkään.

Olen niin kiitollinen siitä, että sain rohkeutta alkaa kirjoittaa blogia, koska se on antanut minulle tämän vuoden aikana niin paljon. Paljon enemmän kuin ajattelinkaan. Olen saanut merkityksellisen ja sopivasti haasteellisen harrastuksen, rutkasti tietoa ja taitoa kosmetiikkaan liittyen sekä tietysti kauneusbloggaajien yhteisön, jonka kautta olen tutustunut moniin huippuihin tyyppeihin. 

Olen vuoden aikana saanut myös lukijoita, joiden kommentit ja kiinnostus blogia kohtaan ovat tsempanneet jatkamaan kirjoittamista. Kaunis kiitos myös teille! Kiitoksena pistän nyt pystyyn synttäriarvonnan, jossa on peräti kolme palkintoa.


1. PALKINTO: silmämeikkejä

-Mehron E.Y.E Powder Black Onyx
-Dr. Hauschka Limited Edition Eyeshadow Palette (tsekkaa paletin sävyt Hellinin blogista)
-Oriflame 5-in-1 Wonder Lash Mascara


2. PALKINTO: Lumenen syyskokoelmaa

-Lumene Long-Wear Duet Eyeshadow "13 Syystaivas"
-Lumene Wild Rose Lipstick "89 Kuunvalo"
-Lumene Wild Rose Lipstick "70 Kuulaus"
-Lumene Gel Effect Nail Polish "189 Samettiyö"
-Lumene Gel Effect Nail Polish "170 Tummaa viiniä"


3. PALKINTO: uutuuskynsilakkoja

-AVON Magic Effects Matte Nail Polish "Grey Cement"
-AVON Magic Effects Lace Nail Polish "Delicate Pink"
-Sally Hansen Pearl Crush Nail Color "140 Rainbow Fish"
-Sally Hansen Pearl Crush Nail Color "180 Clam Digger"

ARVONNAN SÄÄNNÖT:

-Arvontaan voivat osallistua vain Suomessa asuvat henkilöt (en postita palkintoa ulkomaille)

-Osallistuaksesi arvontaan sinun tulee olla Neiti Minttukihara-blogin julkinen lukija joko Bloggerin tai Bloglovin'in kautta (Mainitse kommentissa mitä kautta seuraat). Uudet lukijat ovat myös tervetulleita

-Arvon palkinnot erikseen, joten voit osallistua yhden, kahden tai kaikkien kolmen palkinnon arvontaan. Mainitse kommentissa, minkä palkinnon/ palkintojen arvontaan osallistut. Voit kuitenkin voittaa vain yhden palkinnoista

-Kommentoi, että mikä on suurin kosmetiikkahimotuksesi tällä hetkellä (eli tuote, jonka haluaisit omistaa)?


-Laita kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi tai laita minulle sähköpostia osoitteeseen neitiminttukihara@gmail.com, jotta saan sinut kiinni jos voitat palkinnon

-Osallistumisaikaa on keskiviikkoon 28.10.2015 klo 20 saakka. Sen jälkeen arvon voittajat ja ilmoitan blogissa kuka palkinnot voitti.


ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

Palkintojen tuotteet saatu blogin kautta. 

20. lokakuuta 2015

I love me -messuhamsterin aarteet

Alkuviikko on mennyt toipuessa I love me -messuista niin hyvässä kuin pahassakin. Kyllä oli vaan niin mahtava viikonloppu, mutta melkein voisi sanoa että työstähän se kävi. :D Yhteensä vietin messuilla 17 tuntia, huh. Nähtävää ja tehtävää siis riitti. Nyt ajattelin näyttää mitä messuilta tarttui mukaan. Osan olen ostanut itse, osa on messunäytteitä ja osan sain blogin kautta.


Fudgen piste oli "must go"-listalla juuri tämän hullun paljon kehutun kaksikon vuoksi. Oikeastaan lähdin metsästämään vain tuota hopeashampoota, mutta kun näitä sitten myytiin pareina niin mukaan lähtivät sitten molemmat. Hintaa näillä oli yhteensä 25 euroa. Lisäksi sain pari näytettä hiusnaamioista.


Puhas Looduksen pisteen löytyminen oli yksi messujen mieluisimpia yllätyksiä. Tätä superedullista merkkiä ei vielä myydä missään Suomessa, mutta sellaisia suunnitelmia kuitenkin tulevaisuuden varalle kuulemma olisi. Siitä asti, kun Kurkku-kasvovedestä kuulin, olen sellaisen halunnut. Nyt se on minun! Hintaa sillä oli vain neljä euroa. Puhas Loodusta voi toistaiseksi siis bongailla vain Viron reissuilla.

Tuota versiota Nivean suihkuvoiteesta en ole vielä kokeillutkaan. Onneksi sellaisesta sai näytteen Kauneus ja terveys -lehden pisteeltä. L'Occitanen klassikkokäsivoiteesta sai näytteen, kun liittyi merkin kanta-asiakkaaksi. Tottakai tällainen tilaisuus oli hyödynnettävä. Kanta-asiakkaaksi liittymiseen liittyi myös muita etuja, joten piakoin on varmaan käytävä ihan L'Occitanen liikkeessäkin..


Phytomerin ruusuisen kasvoöljyn sain testiin merkin pisteeltä. Öljy tuoksui todella miellyttävältä ja hempeältä ruusulta. Kasvoöljyjä en ole oikeasti käyttänyt koskaan, joten kiva päästä kokeilemaan tätä näin talvea kohti mennessä.

Rosa Graf -merkistä en ollut ennen kuullutkaan. Selvisi, että se on saksalainen ammattikosmetiikkasarja, jota myydään kauneushoitoloissa. Iloisen värisen naamiotuubit lumosivat merkin pisteellä ja onnekseni sain yhden niistä myös kotiin viemisiksi. Tämä mangoinen naamio on kaikille ihotyypeille sopiva, virkistävä hemmottelija.


EkoPharma oli myös sillä "must go"-listalla. Merkin tuotteet ovat kiinnostaneet minua siitä asti kun luin niistä Karkkipäivä-blogista. EkoPharmalta sain näytteen kosteuttavan vadelma-sarjan voiteesta, kun kävimme yhdessä messuseuralaisten kanssa poseeraamassa pisteellä kuvaa varten. :D

Pakollinen stoppi oli myös upouusi Lapista lähtöisin oleva luonnonkosmetiikkasarja Davvi. Suomalaisia luonnonkosmetiikkayrityksiä ei todellakaan ole liikaa, joten tämä kiinnostaa kovasti. Testailimme ja tuoksuttelimme merkin tuotteita ja kiinnostamaan jäi erityisesti tämä silmänympärysseerumi. Onnekseni sain siitä myös näytteen mukaani. Tämä oli yksi mieluisimpia, juttuja joita messuilta tarttui mukaan.


Uusi Konjac-sieni oli etsinnässä myös, koska olen niiden suurkuluttaja. Willkemin pisteeltä löytyi edullisesti viiden euron hintaan tällainen perussieni. Näistä alkaakin olla jos sen verran kokemusta, että pitäisi varmaan harkita jonkunlaista vertailupostausta, hmm.

Täysin heräteostoksena hankin Everyday Mineralsin Flat Top Brushin. Miten niin liikaa? -blogin Elisa sai yllytettyä minut ostamaan sen, eikä oikeastaan kaduta yhtään! Juuri tällainen litteä kabukimainen sivellin minulla on ollut etsinnässä mineraalimeikkejä varten. Tämä vaikuttaa lupaavalta. 


Yliopiston pisteeltä sain vitamiiniporetabletteja, kun osallistuin heidän kilpailuunsa. Saapa sitten poikaystäväkin jotain messuilta, heh. Itse en oikein poretableteista välitä.

Listerinellä kävimme ottamassa kaverikuvia merkin kuvausautomaatilla ja samalla voitimme arvonnasta pullot uutta valkaisevaa suuvettä. Kovat lupaukset tällä tuotteella ainakin on ("valkoisemmat hampaat jo kahdessa viikossa").


Pana Chocolaten piste oli taas niitä mieluisimpia yllätyksiä messuilla. Hannan miitistä saadusta goodie bagista sain ensi kerran maistaa merkin suklaata ja olin heti sitä mieltä, että se on parasta raakasuklaata (itsetehtyä lukuun ottamatta), mitä olen koskaan syönyt. Messuilta ostimmekin siskoni kanssa puoliksi neljä levyä tätä ihanaa raakasuklaata, nami. Kaksi levyä on jo syötykin, hups.

Luomuruokatukulla, joka Pana Chocolatea tuo maahan, oli myös bloggaajille yllätys. Messujen upein bloggaajakassi lähti ehdottomasti mukaan tältä pisteeltä. Kassissa oli kahden Pana Chocolaten suklaalevyn lisäksi teetä, intiaanisokeria ja himalajan ruususuolaa.


English Tea Shopin teetä minulta löytyikin jo valmiiksi kotoa, joten tiesin näiden olevan hyviä. Kolmesta paketista annoin yhden messuseurakseni lähteneelle pikkusiskolleni ja kaksi muuta pidin itse. Suklaa-rooibos-vanilja-tee ja trooppinen vihreä tee maustettuna sitruunaruoholla kuulostavat herkullisilta. Näiden kauniit pakkaukset ansaitsevat myös erityiskiitosta. Aivan ihania molemmat, teen ystävä kiittää!


Intiaanisokeri on jo pitkään ollut testauslistalla, mutta en ole sitä saanut aikaiseksi ostaa. Lakritsinen aromi houkuttelee tekemään tästä vaikka minkälaisia herkkuja. Himalalan ruususuola on tuttua raakasuklaan valmistuksesta, johon se on ainoa oikea suola. Laadukas, kauniin vaaleanpunainen suola sopii hyvin myös pöytäsuolaksi. Nämäkin olivat ihan nappiosumia minulle.


Silmusalaatin piste oli myös yksi suosikkejani, eikä vähiten sen blogihaasteen takia. Pisteellä maistatettiin silmusalaatin ihania tuotteita yhdessä Jalotofun kanssa. Bloggaajille oli tarjolla myös erillinen haaste, jota varten testiin sai mukaan tofuja ja silmusalaattia. Katsotaan mitä saan aikaiseksi tähän liittyen, vai saanko mitään.. sitä odotellessa. 


Viimeisimpinä, muttei vähäisimpinä Getrawin patukka, joka tuli myös itseasiassa Silmusalaatin bloggaajakassista sekä Alpron uutuusjogurtti. Tätä patukkaa en ole vielä maistanut, mutta lakritsi kuulostaa hyvältä. Alpron jogurttia taas kävin maistelemassa useammankin kerran, se oli niin hyvää! Onneksi sitä sai ottaa myös ihan kotiinkin. Tämä kookossoijajogurtti on nimittäin parasta, mitä olen Alprolta maistanut. Ja huom. tässä puhuu entinen kookoksen vihaaja. :D

Sellaista kaikkea ihanaa tarttui mukaan messuilta kaikkien ihanien kokemuksien lisäksi. Mukana oli paljon myös kaikkea kosmetiikkaan liittymätöntä, mutta ajattelin laittaa tähän kaikki, kun olin kaikista niin innoissani. Osasta näistä ehkä kuullaan vielä! Katsotaan, kertoilenko vielä myös itse messuista toisessa postauksessa. Huomenna on kuitenkin luvassa jotain ihan muuta ihanaa, kannattaa pysyä kuulolla!

Jos kävit messuilla, mikä oli paras messuhankintasi?

Osa postauksen tuotteista saatu blogin kautta.

18. lokakuuta 2015

Prinsessatimanttilakka

I love me -messujen keskeltä kirjoittelen vielä eräästä suloisen ihanasta lakasta, joka kuuluu Sally Hansenin syksyn kausikokoelmaan. Lakka on nimeltään "She Sells". Merihenkisesti nimetyt Pearl Crush-erikoisefektilakat jättävät kynnelle helmiäishohtoisen kiillon, joka johtuu lakan sisältämistä ainutlaatuisista pigmenteistä ja suurista glitterpartikkeleista. Yhdessä ne luovat kynnelle myös kolmiulotteisen ja valoaheijastavan pinnan, jossa kimaltaa eri sävyissä. 


Sally Hansenin Pearl Crush -lakkoja on yhteensä kahdeksaa eri sävyä, joista kuutta myydään Suomessa. Sävyjen nimet ovat She Sellsin lisäksi Lady Crab (pinkki/violetti), Rainbow Fish (vaalean sininen), Shell & Tell (vaalean violetti), Silver Scallop (hopea) ja Glam Digger (mustavioletti). Harmittaa, että Suomen kokoelmasta jätettiin pois upea Mermint, joka olisi ollut ihana turkoosi. Suosikkini Suomen valikoimasta värin perusteella oli sitten tämä hempeän vaaleanpunainen She Sells. 


Lakkaa laitoin kynsille kaksi kerrosta. Glittereitä sain mukaan pitämällä pulloa vähän aikaa ylösalaisin. Lakkailu sujui hyvin, vaikka ensin ärsytti se miten joka kynnellä glitterit olivat ihan eri paikoissa. Totesin kuitenkin sitten, että lakkaus on oikeastaan sillä tapaa vain paremman näköinen. Glitterien poistaminen ei ollut helpointa hommaa, ne piti suoraan sanoen rapsuttaa kynnellä irti kun eivät muuten irronneet. Toisaalta ne siis pysyvät kynnellä hyvin. Tällä kertaa kokeilin lakkaa yksinään, mutta tätä lakkaahan voisi käyttää myös efektilakkana jonkun toisen lakan päällä. Sitä pitää vielä kokeilla.

Vetoaako sinuun tällaiset hempeän tyttömäiset lakat?

Lakka saatu blogin kautta testiin.

14. lokakuuta 2015

Appelsiinisokeria

Signe Seebid ei ollut minulle entuudestaan tuttu merkki, vaan se löysi tiensä kosmetiikkakartalleni vasta merkin suomalaisen maahantuojan ja myyjän, luonnonkosmetiikkayritys Bona Valeren kautta. Bona Valeren nettikaupan sisältöä voit kurkistaa täältä. Bona Valere tuo Suomeen virolaista, käsintehtyä luonnonkosmetiikkaa. Tuotteet eivät sisällä synteettisiä hajusteita, säilytys- tai väriaineita. Joissakin tuotteissa ainesosat ovat myös lähestulkoon syötäviä, kuten tässä seuraavassa tuotteessa.


Signe Seebidin Appelsiini-vartalokuorinta koostuu seuraavista ainesosista: sokeri, viinirypäleöljy, kasviperäinen glyseriini, e-vitamiini, makean appelsiinin eteerinen öljy. Sisällön perusteella tuote on siis vegaaninen. Kuorinta on pakattu suloisen kotitekoisen näköiseen lasipurkkiin, jonka voi tuotteen loppumisen jälkeen uusiokäyttää tai kierrättää helposti, mikä on kiva juttu tällaisen laiskan kierrättäjän mielestä.   


Rakenne appelsiinikuorinnassa on siis sokerikuorinta, jossa on hoitavana ainesosana myös öljyä. Iholle hieroessa sokerit kuorivat ihoa ja sulavat pikkuhiljaa kosteuden ja lämmön vaikutuksesta. Jäljelle jää öljy, joka jää ihon pintaan sitä kosteuttamaan. Tämän kuorinnan jälkeen ei ihoa tarvitse rasvata ollenkaan, jos ei välttämättä halua. Kuorinta tuoksuu ihan appelsiinipillimehulle. Appelsiinin tuoksu on aito eikä ollenkaan esanssinen. Tämä kuorinta on yksinkertaisuudessaan ihanan herkullinen.

Tekisikö mieli maistaa? ;)

Tuote saatu blogin kautta testiin.

12. lokakuuta 2015

Vieraskynä: blogitapahtuma Botanian kasvitieteellisellä puutarhalla

Seuraavaksi tehdään tässä blogissa historiaa, nimittäin ääneen pääsee vaihteeksi joku muu kuin minä. Minulle tarjoutui mitä mielenkiintoisin tilaisuus päästä mukaan pr-tapahtumaan, jonka järjestivät yhteistyönä GreenStreet ja Ompelimo Rokita. Itse en harmittavasti paikan päälle päässyt, joten värväsin tapahtumaan blogiagentikseni ihanan pikkusiskoni. Lukekaas mitä siskoni tapahtumasta tykkäsi!

"Viime keskiviikkoilta meni minulle vähän erikoisemmissa merkeissä. Blogimiitit eivät ole mitenkään tuttua kauraa, mutta tartuin innoissani tilaisuuteen, kun sellainen tuli eteen. Miitti oli tarkoitettu Joensuulaisille bloggaajille ja tapahtumassa olikin mukana erilaisten blogien edustajia laidasta laitaan. Miitti pidettiin Joensuun Botanialla kasvitieteellisessä puutarhassa.


Ilta aloitettiin maukkaiden raakakakkupalojen tarjoilulla. Kukin sai valita puolukka-kinuskin ja snickersin väliltä. Päädyin maistamaan raikkaan kuuloista puolukka-kinuskia. Raakakakut meille tarjosi Greenstreet Joensuu, joka toimi yhtenä tapahtuman järjestäjänä. Raakakakkuja nauttiessa meille esittäytyivät tapahtuman järjestäjät Greenstreet Joensuun Ksenia ja Helsingistä asti vierailemaan tullut Greenstreetin perustaja Johannes sekä toinen tapahtuman järjestäjä Ompelimo Rokitan Milla.


Raakakakkujen nautiskelun jälkeen siirryimme Botanian puolelle, jossa meille esiteltiin Botanian toimintaa ja kasveja sekä muita eliöitä, joita Botaniassa elelee. Samalla oli käynnissä pieni aarrejahti; kasvuston sekaan oli piilotettu yllätyksiä meille vieraille. Yhden bloggaajan vinkkaamana minulle sieltä tarttui mukaan Punnitse ja säästä -liikkeen lahjakortti. Tämä löytö oli erittäin mieluinen! Teen ystävänä haaveilen aina erilaisista eksoottisista teemauista ja nyt pääsenkin kokeilemaan taas paria uutta tällä lahjakortilla.


Kierroksen jälkeen siirryimme odotetun raakasuklaaworkshopin pariin. Monet olivat maistelleet raakasuklaata, mutta meille kaikille sen teko oli ihan uusi juttu. Raakasuklaat teimme Ksenian johdolla pareittain vaihe vaiheelta. Ksenia kertoi meille, mitä kussakin vaiheessa lisättävä aine sisältää ja tekee. Esimerkiksi kaakaovoi tekee suklaaseen rakenteen ja raakakaakao suklaan maun. Raakasuklaan teko oli yllättävän helppoa ja nopeaa. Hyvä puoli oli myös se, että kukin pari sai lisätä raaka-aineita sen verran mitä halusi ja pystyi näin muokkaamaan makua omanlaisekseen.


Raakasuklaiden jähmettyessä pakkasessa meille tuli esittäytymään Eini Ecobeautyltä. Hän kertoi Ecobeauty-kauneushoitolan toiminnasta ja sen tuotteista. Luonnonkosmetiikka ei ole minulle kovin tuttua, mutta se on aina kiehtonut sen ekologisuuden vuoksi. Erityisesti afrikkalainen luonnonkosmetiikkamerkki Esse kuulosti kiinnostavalta. Essen tuotteet on suunniteltu edistämään ihon terveellisten mikrobien kasvua ja hoitamaan ihoa kuten ekosysteemiä. Jokainen tuotteissa käytetty ainesosa arvioidaan sen perusteella miten se vaikuttaa ihon mikrobiomiin (=ihon hyvien bakteerien yhteisö).


Ilta päättyi raakasuklaiden maisteluun ja hyviä ne olivatkin! Suunnitelmissa on nyt kokeilla raakasuklaan tekoa myös kotona. Mukaan illasta saimme myös goodie bagit. Tämä tyttö ilmoittautuu tällaisten ylläreitten ystäväksi ja kotona illan jälkeen innoissani tutkin kassin sisältöä. Bagistä löytyinkin monia mieluisia juttuja, esimerkiksi Mádaran nokkosvoide ja Hurraw!:in vaniljan makuinen huulivoide.

-Roosa"

Miltäs tämä blogitapahtuma kuulosti? Kiinnostavatko "vieraskynä"-tekstit?

10. lokakuuta 2015

I love me 2015 -messuvinkit

I love me -messuihin ei ole enää viikkoakaan! Nyt on siis hyvä aika listata messujen parhaita paloja tänne ikään kuin vinkeiksi. Koin kyllä valinnan vaikeutta vinkkejä listatessani, ihan liian paljon kaikkea kivaa luvassa ensi viikonloppuna. En malta odottaa! Valitsin mukaan omasta mielestäni kiinnostavimmat messuosastot, -tarjoukset, -kilpailut, -ohjelmat ja -tuotteet. Here goes!


Ihan ekaksi neuvon kaikkia klikkaamaan itsensä tänne, jos ette ole sitä vielä tehneet. Huolellinen valmistautuminen on ainakin minulle tärkeä osa onnistunutta messukokemusta. Tottakai messuilla mennään kyllä ihan fiiliksen mukaan, mutta itse ainakin haluan tutustua etukäteen mitä kaikkea messuilta löytyy. 

Kuva: Messukeskus

Sittenpä niitä omia poimintoja, ensiksi Luonnollisesti-puolelta.

Lavera 7k40: Käy tutustumassa Laveran uudistuneisiin meikkituotteisiin pikameikin merkeissä. Samalla kannattaa hyödyntää merkin tarjous, jossa saa kaksi tuotetta yhden hinnalla. Tarjoukseen kuuluvat lisäksi Bon to Bion ja Lilly´s Eco Cleanin tuotteet. Itse ajattelin hyödyntää tarjouksen Laveran uusiin deodorantteihin.

Zuii & ZAO 7k51: Luonnonkaunis-kauneushoitolan meikkipisteissä tehdään pikameikkejä pe-su Zuiin tuotteilla ja la klo 14 alkaen ZAOn meikellä. Molemmat luonnonkosmetiikan merkit kiinnostavat kovasti! Pikameikkien hinnat: 15 min/
5 e, 30 min/ 10 e, meikkejä tehdään ajanvarauksella.

Konjac Sponge 7k41: Käy tutustumassa ja ostamassa messuhintaan ihania ihonhoitosieniä. Nämä on mun lemppareita ja käyn ehdottomasti ostamassa pari varastoon, jos tarjous on hyvä.

Sabé Masson 7m41: Käy valitsemassa osastolla suosikkisi voidemaisista parfyymeista ja osallistu kilpailuun. Joka päivälle arvotaan kaksi voittajaa ja palkintona on itse valitsemasi tuoksu. Nämä kiinnostaa ehdottomasti ja kävisin ne nuuskuttelemassa läpi ilman kilpailuakin, heh.

Sitten yksi vinkki SKY:n kosmetologipäivien puolelta.

YumiLashes - ripsien kestotaivutus 7e59: Ripsien kestotaivutus tuo omat ripset ihmeellisesti esiin ilman että lisätään irtoripsiä. Ripset taipuvat ylöspäin ja saavat lisää pituutta ja volyymia. Tätä olen menossa kokeilemaan ja olen siitä erittäin innoissani. Ripsen pidennyksetkin olivat kivat, mutta se vaihe kun ripsiä alkoi irtomaan, noh, ei niin kiva.

Kuva: Messukeskus























Kauneuspuolelta löytyykin sitten taas hirveästi kaikkea jännää.

Beautyblender 6b111: Osastolla ammattilaismeikkaaja tekee contouring-meikkejä beautyblendereillä. Haluaisin kovasti oppia varjostuksen ja korostuksen saloja ja tässä olisi mahtava tilaisuus päästä niitä oppimaan.

Color WOW 6b111: Tyviväripuuterilla taiotaan juurikasvuja piiloon muutamassa minuutissa. Demoja tehdään kaikille halukkaille lauantaina klo 13-17. Kiehtova tuote kiinnostaa varmasti tällaista laiskaa tyvikasvun värjääjää.

Letittävä isä Matti Airola 6b111: Letittävä isä avustajineen tekee lettejä osastolla lauantaista lähtien. Messuhintaan voi myös ostaa Matin kirjan "Isin ja tyttöjen lettikirja". Tää vetää myös vahvasti puoleensa, letit on ihania ja mulla riittää tukkaa niiden tekemiseen. Olen myös halunnut vilkaista tuota kirjaa, se vaikuttaa tosi hyvältä.

Davvi 6c139: Osastolla arvotaan uuden lappilaisen luonnonkosmetiikkasarjan tuotteita joka päivä klo 12, 14 ja 16. Yes Please! Tähän pitää tutustua muutenkin.

Livbox 6e148: Tule osastolle meikki- ja lettikouluun, joissa voit opetella tekemään itsellesi lettejä ja pikameikkejä. Osastolta löydät perjantaina ja sunnuntaina Glitz&Glam-blogin Minnan ja lauantaina vloggaaja Nella Törnroosin. Aikataulut: PE lettikoulu klo 12-18, meikkikoulu klo 14-18, LA lettikoulu klo 12-17, meikkikoulu klo 12-17, SU lettikoulu klo 12-16, meikkikoulu klo 12-16. Kuulostaa kivalta!

Ardell 6d69: Jokaisena messupäivänä jaetaan 50 ensimmäiselle Ardellin irtoripset. Ripsien käyttäjien kannattaa katsastaa myös messutarjoukset. Itsehän en osaa irtoripsiä käyttää, mutta haluaisin kovasti oppia.

Kuva: Messukeskus

Yhtenä vinkkinä kehoittaisin myös tsekkaamaan maskeerauksen ja bodypaintingin SM-kilpailut. Niitä on aina mielenkiintoista seurata. Minua kiinnostaa erityisesti sunnuntaina maskeerauksen ammattilaissarja, jossa on aiheena "seitsemän kuolemansyntiä". Tuo aihe oli minun ehdotukseni, joka valittiin viime keväänä Messukeskuksen järjestämän kilpailun kautta. Niin siistiä päästä tsekkaamaan, mitä kaikkea aiheesta saadaan tehtyä!

Vielä olisin keksinyt vaikka mitä vinkkejä, mutta tässä nyt ne kaikken parhaat. Toivottavasti tästä oli jollekin hyötyä. Tavataan messuilla, itse olen siellä todennäköisesti joka päivä. 

Ihania messuja kaikille!

Kneipp - luonnonkosmetiikkaa tuliaisiksi

Kneipp on saksalainen luonnonkosmetiikkamerkki, joka oli minulle ihan tuntematon, kunnes sain tuotteita testattavaksi yllättävältä taholta. Äitini nimittäin toi minulle merkin kasvovoiteen ja käsivoiteen tuliaisina Saksan reissulta. Olin otettu, kun äitini kertoi ajatelleensa minua pienessä luonnonkosmetiikkapuodissa ja toi nämä kaksi vaaleanpunaista ja nättiä putelia sitten minulle testattavaksi. Kosmetiikkatuliaiset eivät ole tavallisia vanhemmiltani.


Pakkaukset ovat kauniin raikkaita ja muutenkin toimivia. Kasvovoide on pakattu lasipulloon, josta voidetta annostelee pumppu. Käsivoide taas on käytännöllisessä muovipakkauksessa, jonka materiaali tuntuu miellyttävältä käteen. Vaaleanpunainen väri on vain plussaa ;)


Kasvovoide on pakkauksen tekstien mukaan kevyt ja sopii herkälle iholle. Sanoisinkin tämän olevan selkeästi päivävoide, vaikka olen sitä yövoiteenakin käyttänyt. Voide on kevyttä ja imeytyy nopeasti, mutta siitä jää myös kosteutetun oloinen pinta iholle. Aika jees! Talvella tämä ei kosteutustehoiltaan varmaan oikein minulle riittäisi, joten nyt ovatkin viimeiset hetket tämän käyttämiseen. Harmittavasti tuotteelle luvataan vain kolmen kuukauden käyttöaika.


Käsivoide on oikein kiva myös. Se on myös kosteutustehoiltaan hyvää, mutta selkeästi parempi päiväkäyttöön. Voide imeytyy suhtkoht nopeasti, mutta ei hulahda kuitenkaan hetkessä ihoon. Kärsimättömimmät käsivoiteiden käyttäjät eivät tästä siis varmaankaan välittäisi. Molemmissa Kneipin tuotteissa on hyvin tunnistettava, mantelisen makea tuoksu. Itse olen tykästynyt tuoksuun ja tämä on ehdottomasti niitä tuoksuja, joihin ei kyllästy. Helposti lähestyttävä ja neutraali tuoksu, jonka kuitenkin tunnistaa heti.

Onko tämä merkki jollekin entuudestaan tuttu?